1 ja 2 väylillä robottileikkuri! Ohjeita kuinka toimia jos kohtaat robotin väylällä! | Ruuhikoskigolf

Ajan­kohtaista

Ajan­varaus

Kilpailut

Tapahtumat

Kauppa

1 ja 2 väylillä robottileikkuri! Ohjeita kuinka toimia jos kohtaat robotin väylällä!


Lakeuden Koneesta saatiin väylille koeajoon robottileikkuri! Leikkuri leikkaa tällä hetkellä 1 ja 2 väyliä! Alla vastauskia mieltä askarruttaviin kysymksiin!


  • Mitä tehdä jos robotti liikkuu sinua kohti?


Robotit on varustettu ultraäänisensoreilla ja ne osaavat tunnistaa esteen edessänsä. Robotti hidastaa, kun kohde on lähestymässä ja jatkaa matkaansa, kunnes ’’hellästi’’ tönäisee edessään olevaa estettä. Kun robotti on osunut esteeseen, kääntyy se toiseen suuntaa ja jatkaa matkaansa. Tätä voi hyödyntää pelaajana esimerkiksi laittamalla bäginsä robotin eteen sen ’’häiritessä’’ ja näin robotti lähtee toiseen suuntaan.

Robotit eivät osaa väistää pieniä, matalia esteitä tai esineitä ja siten vältäthän jättämästä putterin huppua, wedgeä tai muuta tavaraa maahan väylän, jotta ne eivät vahingoitu!

  • Mitä, jos robotti leikkaa pallosi yli?

Jos näin epäonninen tapahtuma pääsee käymään (todennäköisyys on hyvin pieni, että robotti isolla pinta-alalla operoidessaan onnistuu löytämään pienen golfpallon, mutta toki täysin mahdollista) tekevät robottien pienet partaveitsiterät mahdollisesti golfpallon pintaan hyvin pienet, lähes näkymättömät viillot. Robottien terät antavat ’’periksi’’ osuessaan kiinteään esineeseen ja niillä ei siten ole voimaa rikkoa palloa. Kuitenkin golfsääntöjen puitteissa, näin tapahtuessa ja pallon vahingoittuessa, voidaan pallo vaihtaa kesken pelatun reiän. Pelatun kierroksen jälkeen ilmoitathan tapahtuneesta caddiemasterille, niin saat uuden pallon.

  • Mitä, jos robotti siirtää palloasi, kun pallon lyönnin jälkeinen liike on pysähtynyt?

Pallo tulee siirtää rangaistuksetta sen alkuperäiselle paikalle.

  • Mitä, jos pallosi osuu robottiin lyöntisi jälkeen ollessaan vielä liikkeessä?

Pallo saattaa kimmota robotin kuoresta johonkin suuntaan. Tässä tapauksessa peliä jatketaan siitä paikasta, jonne pallo on päätynyt. Tapahtuma on vastaava kuin, esimerkiksi pallon osuessa sadettajan kanteen.

  • Robotti on jäänyt jumiin tai pudonnut hiekka-ansaan eli bunkkeriin?

Robotti seuraa GPS rajoja ja pyrimme siihen, että ne leikkaavat mahdollisimman siististi bunkkereiden reunat. Ajoittain robotti saattaa liukkaiden olosuhteiden takia kuitenkin luiskahtaa bunkkerin puolelle. Näin käydessä on hyvin tärkeää, että robottiin ei kosketa pelaajien toimesta. Leikkurin terät ovat terävät ja robotin sisäinen hälytin reagoi, jos niitä liikutellaan ilman lupaa. Kenttähenkilöstö on koulutettu ratkaisemaan robottien ongelmia ja kun ongelmakohtia havaitaan, ne korjataan mahdollisimman pian ilmenemisen jälkeen. Robotti myös lähettää viestejä sen toiminnasta ja mahdollisista ongelmista etänä, joten kenttähenkilökunnalla on aina ajantasaista tietoa robotin liikkeistä.