swingi-logo-vaalea

Junioreiden mietteitä kesän jälkeen

auringon valoa ja lämpöä sekä lukuisia hienoja onnistumisia!

Syksyn värit ovat valloittaneet Ruuhikosken jokimiljöön, joka merkitsee sitä, että golfkausi alkaa pian olla päätöksessä. Mennyt kesä on ollut täynnä auringon valoa ja lämpöä sekä lukuisia hienoja onnistumisia pienen valkoisen pallon kanssa. Jututimme kauden viimeiseen Swingiin muutamia Ruuhikosken junioreita kysyen myös heidän mietteitään kuluneesta kaudesta.

Jonna Nyrhinen

jonna

Jonna aloitti golfaamisen vasta pari vuotta sitten isänsä jalanjäljissä ja innostui lajista niin, että kahden pelikauden jälkeen tasoitus on jo alle kahdenkymmen. Tänä kesänä Jonna on osallistunut lukuisiin oman seuran kisoihin ja oli mukana myös Future Tourin päätöskisassa. Ei ihme, että tyttö on tyytyväinen kesään, koska peli on sujunut mukavasti ja onnistumisia on tullut paljon.

Hyviin tuloksiin on selvä yhteys:

– Lähipelini on parantunut huomattavasti, koska siihen on harjoittelussa käytetty eniten aikaa, kertoo Jonna

Kysyttäessä kesän parasta golfmuistoa Jonna kertoo seuraavaa:

– Mukavin golfkokemukseni oli tänä kesänä Ruuhikoskella, kun kierrokseni lyöntipeli tulokseksi tuli 85 lyöntiä. Silloin onnistui kaikki.

Telinevoimistelua, laskettelua ja taitoluistelua aiemmin harrastanut Jonna keskittyy nyt pelkästään golfaamiseen ja panostaa harjoitteluun myös talven aikana.

– Tavoitteena on harjoitella talvikauden aikana ohjatusti kaksi kertaa viikossa ja sen lisäksi on omatoimiset lajiharjoitukset ja fysiikkatreenit päälle, suunnittelee Jonna.

Ensi kesän tavoitteiksi Seinäjoen Lyseon ysiluokkalainen listaa:

– Päätavoite on, että peli pysyisi aika tasaisena Aion kilpailla enemmän ja tavoitteena on pitää tasoitus samana tai laskea sitä. Pitkällä tähtäimellä tasoitustavoitteeni on päästä kympin tietämiin ja menestyä kisoissa, päättää Jonna haastattelun.

 


 

Hormalaisten kaksoispojat Aatu ja Eetu

Liikuntaharrastusten moniottelijat, 13-vuotiaat Aatu ja Eetu aloittivat golfin vanhempiensa vanavedessä jo kuusivuotiaina. Kilpailemisen pojat aloittivat ensin oman seuran junnukisoissa ja jatkoivat jo seuraavana vuonna Junior Tourille.

Kisamenestyksestäkin on päästy jo nauttimaan. Vuosi sitten pojat ottivat kaksoisvoiton Raahen Future Tourilla, Aatu oli ykkönen ja Eetu kakkonen. Tänä vuonna puolestaan Eetu voitti Ruuhikosken Reikäpelicupin.Kulunutta golfkesää Aatu ja Eetu kuvaavat vaihtelevaksi ja välillä jopa haasteelliseksi.

– Pelasimme ensimmäistä kesää miesten tiiltä, kun siirryimme 16 vuotiaiden sarjaan Golfliitonkin kisoissa. Vaikka kehitystä on tullut hurjasti niin lyöntipituudessa kuin muussakin, niin aina se ei ole näkynyt kilpiluissa. Kiva oli kuitenkin huomata, että pystymme kisamaan miesten joukossa samalta tiiltä. Esimerkiksi Junior Challenge Tourilla vanhimmat pelaajat olivat jo 21 vuotiaita ja me kahdeksan vuotta nuorempia, pojat tuumaavat.

Eetu kokee kehittyneensä eniten puttauksessa saatuaan siihen lisää varmuutta. Aatu puolestaan on tyytyväinen wedge -lyönnin kehittymiseen hyödynnettyään uutta prolta oppimaansa tekniikkaa. Tasoituksetkin ovat laskeneet kesän aikana.

Kierros huippuun viritetyllä Linna Golfin kentältä on jäänyt poikien mieleen tältä kesältä, ei vain hienon kentän ansiosta vaan myös hyvin kulkeneen pelin vuoksi.

Poikien lähivuosien tavoitteena on tasaisuus kisakierroksilla, lähipelin kehittyminen sekä tasoituksen saaminen singeliin. Myös kisaaminen isoimmissa kisoissa kuuluu tulevaisuuden suunnitelmiin. Golfaamista pojat suunnittelevat jatkavansa aina pappaikään saakka ja näkevät lajissa paljon hyötyjäkin:

– Golf antaa hyvää hermojen ja mielen hallinnan harjoittelua. Se on myös hyvä vastapainoa jääkiekolle ja pesäpallolle, jota edelleen harrastamme aktiivisesti, summaavat Aatu ja Eetu.

JAA ARTIKKELI