swingi-logo-vaalea

RUUHIKOSKI SAI OMAN KIINTOTÄHDEN

Jos Seinäjoki mainostaa itseään Avaruuden pääkaupunkina, niin Ruuhikosken golfkeskuksen viheriöillä loistaa ainakin yksi kirkas tähti. Hän on Emilia Väistö,16, joka pelasi itsensä Vierumäellä ikäluokkansa Suomen mestariksi.
Nuori nainen on määrätietoinen ja siksi ainoa tavoite SM-kisoissa oli myös mestaruuden voittaminen.
– Mestaruutta lähdin hakemaan, mikään muu sija ei olisi kelvannut. Mutta nuo kolme kilpailupäivää päivää eivät olleet helppoja. Peli ei kulkenut toivotulla tavalla. Väyläosumat tuottivat ongelmia. Sain rehkiä tosissani sitten seuraavat lyönnit. Onneksi kuitenkin siinä onnistuin kohtalaisen hyvin. Ja lopputulos oli sitä mitä halusin, kertaa Väistö.

Vanhempien ansiota

Mestarin taival kohti lajin valtakunnallista huippua käynnistyi, kun hänellä oli mittarissa ikää 13-vuotta.
– Kyllä kaikesta on kiittäminen vanhempiani, jotka itse lajia harrastavina saivat innostuksen iskettyä myös minuun.He olivat tukenani ja ovat sitä edelleen, kiittelee Emilia.
– Ensimmäiset golfaakkoset opiskelin EPG:n harkkaryhmissä. Hiljalleen kuume kasvoi taitojen kehittyessä. Oli aika ottaa suurempia askeleita.
– Kun huomasin, että minusta on golfpelaajaksi, niin hain henkilökohtaista valmentajaa. Ja onneksi minulla kävi hyvä onni, että  sain 2018 valmentajaksi vaasalaisen Johan Kullbäckin, jonka tarkkaavaisten silmien alla harjoittelen edelleen, kertoo Väistö.

Himotreenari

Emilia tiedetään voitontahtoiseeksi ja taistelijaluonteen omaavaksi pelaajaksi, joka ei ensimmäisenä anna periksi.
– Tunnustan olevani himoharjoittelija, joka ei säästele itseään.Siitä kielivät muutamat rasitusvammat. Ei kuitenkaan mitään vakavampaa.  Tiedän, että myös tässä lajissa fysiikkapuoli näyttelee tärkeää roolia. Talvella harjoittelen paljon sitä kuntosalilla ja yleisurhelijoiden kanssa, sillä harrastin minä joskus yleisurheilua Seinäjoen Seudun Urheilijoiden riveissä. Keihäänheitto oli silloin minun lajini, kertoo Emilia.
Tietysti mestarilla on myös tulevaisuuden suunnitelmia.
-Tietysti ammattilaiseksi.Suurin haaveeni on pelata joskus LPG-tourilla,paljastaa Väistö, jonka suurin esikuva on Tiger Woods.

Ei koskaan valmis

Emilia Väistö tietää, että ei myös tässä lajissa ole urheilija koskaan valmis.
– Minulla riittää paljon kehitettäväää. Varsinkin mentaalipuolella. Huonosta lyönnistä toipuminen ja sen lyönnin nollaaminen. Siinä riittää suurimmat haasteet. Ja onhan sitä kaikissa osa-alueissa aina tarve kehittää itseään.
– Motivaatio ja rakkaus lajiin ovat ne minun vahvimmat osa-alueet. Toki en voi moittia myöskään pitkiä avauslyöntejäni.
Vaikka nyt mestarin osalta kilpailukausi on päättynyt menestykseen, niin vielä enemmän hän toivoi tältä kaudelta.
– Hain jopa parempaa kautta. Tuo korona sotki kuitenkin myös minun suunnitelmat, kuten niin monen muunkin.
Lopuksi Emilia allekirjoittaa Paul Tournierin sanat, jotka sopivat monelle, myös golfaajille:
Ellei olisi epäonnistumisen pelkoa, ei olisi myöskään onnistumisen iloa.
Tuore alle 16-vuotiaiden lyöntipelin Suomen mestari Emilia Väistö
Teksti: Jari Lehto
JAA ARTIKKELI

Viimeisimmät jutut

Swingi 2 / 2020

PÄÄKIRJOITUS

30.9.2020
Swingi 2 / 2020

RUUHIKOSKI ALOITTELIJAN SILMIN

Swingi 2 / 2020

RUUHIKOSKEN KENTTÄ ELÄMÄNSÄ KUNNOSSA – KELPAA KUTSUA VIERAITA!

Swingi 2 / 2020

LYÖNTIPELIN SM-KISAT – HUIPPUMENESTYS

Swingi 2 / 2020

SWINGIN SYYSVISA

Swingi 2 / 2020

KIVUTONTA GOLFNAUTINTOA OIKEAN TALVIHARJOITTELUN KAUTTA

Swingi 2 / 2020

KAUPUNGINJOHTAJA KIISKILÄ

Swingi 1 / 2020

GOLFIA KORONAN VARJOSSA

Swingi 1 / 2020

SWINGIN 10-KYSYMYKSEN GOLFVISA

Swingi 1 / 2020

RUUHIKOSKI – TODELLINEN LINTUKOTO!

Swingi 1 / 2020

NO VOIHAN WEEHOOÄSSÄ!

Swingi 1 / 2020

TERO MÄNTYLÄ HALLITSEE ISON JA PIENEN PALLON PELAAMISEN

Swingi 1 / 2020

HENKILÖKUVASSA KENTTÄMESTARI JANI HJERPE

Swingi 1 / 2020

LÖYSIKÖ SWINGI SEURAN DRAIVIKUNINGATTAREN?

Swingi 2 / 2019

Kenttäarkkitehti vieraili Ruuhikoskella juhannuksena

Swingi 2 / 2019

Ruuhikosken golffareiden tapa pelata

Swingi 2 / 2019

Osakkeenomistajilla monipuolisia etuja

Swingi 2 / 2019

Robotteja vai lampaita Ruuhikoskelle?

Swingi 2 / 2019

Golf ja ympäristö

Swingi 1 / 2019

Samuli Kivimäki – uusi golfkoulut­tajamme

Swingi 1 / 2019

Rennosti ja asiakkaita kuunnellen

Swingi 1 / 2019

Viime vuodesta, ja tästä…

Swingi 1 / 2019

Työtehtävien monipuolisuus viehättää kentänhoidossa

Swingi 1 / 2019

Loordit heränneet ruususen unesta – säännöt järkeistyneet

Swingi 3 / 2017

Talviharjoittelun ennakkokuulumisia

Swingi 3 / 2017

Seniorimatkalla golf on rockia

Swingi 3 / 2017

Ruuhikosken naisgolfaajien päättäjäiset

Swingi 3 / 2017

Eeli Kujanpäällä ammattilaisuus päätavoitteena

Swingi 3 / 2017

Golf mielessä

Swingi 3 / 2017

Kesän kuulumisia

Swingi 1 / 2018

Teemailloista monipuolisesti vinkkejä pelaamiseen

Swingi 1 / 2018

Pron terveiset uuden kauden kynnyksellä

Swingi 1 / 2018

Klubiravintolan uudet tuulet

Swingi 1 / 2018

Puheenjohtaja Anna-Kaisa Koitto Swingin haastateltavana

Swingi 2 / 2018

Kuvakilpailun parhaat

Swingi 2 / 2018

Somen käytöllä lisäarvoa Ruuhikoskelle

Swingi 2 / 2018

Golflukion opeissa

Swingi 2 / 2018

Monimuotoinen Ruuhikoski linnun silmin

Swingi 2 / 2018

Mitä naiset arvostavat golfkentillä?

Swingi 3 / 2018

Hallituksen vinkkelistä

Swingi 3 / 2018

Junioreiden mietteitä kesän jälkeen

Swingi 3 / 2018

Mitä jäsenemme harrastavat golfkauden ulkopuolella?

Swingi 3 / 2018

Golf ja doping

Swingi 3 / 2018

Miksi 100 senioria tukkii kentän tiistaisin?

Swingi 3 / 2018

EPG numeroin

Swingi 1 / 2018

Kuulumisia kentänhoidosta