swingi-logo-vaalea

PÄÄKIRJOITUS

Golfkausi 2020 on pian paketissa. Kaudesta jäivät mieliin lähinnä kentän loistava kunto, Korona ja lyöntipelin SM-kilpailut.

Korona rajoituksineen aiheutti keväällä päänvaivaa, mutta lopulta kävi niin, että nimenomaan golfharrastukselle siitä ei ollut paljonkaan haittaa, päinvastoin. Ruuhikosken kävijämäärät kasvoivat selvästi ja uusia pelaajia ilmestyi ensin kursseille ja sitten kentälle runsaasti.

Ensimmäisen kerran Ruuhikosken historiassa 3o 000:n pelikierroksen raja ylitettiin 21. syyskuuta. Kauden lopullinen kierrosmäärä noussee yli 32 000:n. Viime kaudella kenttä kierrettiin 29 000 kertaa. Seura sai uusia jäseniä 168 kappaletta ja golfosakkeet vaihtoivat omistajaa 34 kertaa. Jäsenmäärä on nyt tarkalleen 1445.

Koronan takia kauden aloitus viivästyi parilla viikolla, mutta sen jälkeen kenttä on ollut jatkuvasti lähes täynnä. Lyöntipelin SM-kisoja varten kenttähenkilökunta Jani Hjerpen johdolla loihti väylät ja greenit aivan upeaan kuntoon. Kunto on säilynyt koko kauden ajan ja kentästä on saatu yksinomaan positiivista palautetta niin pelaajilta, SM-kisojen osallistujilta kuin golfliitolta.

Seuran näkökulmasta hienointa on ollut huomata nuorten golfaajien ilmestyminen sankoin joukon kentälle. Samuli Kivimäen järjestämillä green card kursseille osallistui 132 pelaajaa. Kurssilaiset ovat aloittelijan paketin turvin kiertäneet kenttää aktiivisesti. Kivimäki on vastannut myös seuran junioreiden harjoituksista.

Etelä-Pohjanmaan Golfin pelaajat ovat menestyneet kauden kilpailuissa mukavasti. Kirkkaimpana helmenä Emilia Väistön lyöntipelin Suomenmestaruus 16-vuotiaden sarjassa. Lyöntipelin SM-kilpailuihin osallistui 14 mies- ja 3 seuran naispelaajaa. Parhaiten onnistui naisista Emilia Väistö sijaluvulla 18. Miesten paras oli Eeli Kujanpää 36. Heti SM-kisojen jälkeen Kujanpää sijoittui kovatasoisessa Finnish Tourin kilpailussa viidenneksi. Taakse jäi mm. tuore Suomenmestari Rasmus Karlsson.

Toivotan kaikille Ruuhikosken loistavasta kentästä tänä kesänä nauttineille hyvää loppuvuotta. Toivottavasti tapaamme jälleen ensi kesänä.

Erkki Valtamäki

viestintä- ja markkinointitoimikunnan puheenjohtaja

JAA ARTIKKELI

Viimeisimmät jutut

Swingi 2 / 2020

RUUHIKOSKI ALOITTELIJAN SILMIN

30.9.2020
Swingi 2 / 2020

RUUHIKOSKEN KENTTÄ ELÄMÄNSÄ KUNNOSSA – KELPAA KUTSUA VIERAITA!

Swingi 2 / 2020

RUUHIKOSKI SAI OMAN KIINTOTÄHDEN

Swingi 2 / 2020

LYÖNTIPELIN SM-KISAT – HUIPPUMENESTYS

Swingi 2 / 2020

SWINGIN SYYSVISA

Swingi 2 / 2020

KIVUTONTA GOLFNAUTINTOA OIKEAN TALVIHARJOITTELUN KAUTTA

Swingi 2 / 2020

KAUPUNGINJOHTAJA KIISKILÄ

Swingi 1 / 2020

GOLFIA KORONAN VARJOSSA

Swingi 1 / 2020

SWINGIN 10-KYSYMYKSEN GOLFVISA

Swingi 1 / 2020

RUUHIKOSKI – TODELLINEN LINTUKOTO!

Swingi 1 / 2020

NO VOIHAN WEEHOOÄSSÄ!

Swingi 1 / 2020

TERO MÄNTYLÄ HALLITSEE ISON JA PIENEN PALLON PELAAMISEN

Swingi 1 / 2020

HENKILÖKUVASSA KENTTÄMESTARI JANI HJERPE

Swingi 1 / 2020

LÖYSIKÖ SWINGI SEURAN DRAIVIKUNINGATTAREN?

Swingi 2 / 2019

Kenttäarkkitehti vieraili Ruuhikoskella juhannuksena

Swingi 2 / 2019

Ruuhikosken golffareiden tapa pelata

Swingi 2 / 2019

Osakkeenomistajilla monipuolisia etuja

Swingi 2 / 2019

Robotteja vai lampaita Ruuhikoskelle?

Swingi 2 / 2019

Golf ja ympäristö

Swingi 1 / 2019

Samuli Kivimäki – uusi golfkoulut­tajamme

Swingi 1 / 2019

Rennosti ja asiakkaita kuunnellen

Swingi 1 / 2019

Viime vuodesta, ja tästä…

Swingi 1 / 2019

Työtehtävien monipuolisuus viehättää kentänhoidossa

Swingi 1 / 2019

Loordit heränneet ruususen unesta – säännöt järkeistyneet

Swingi 3 / 2017

Talviharjoittelun ennakkokuulumisia

Swingi 3 / 2017

Seniorimatkalla golf on rockia

Swingi 3 / 2017

Ruuhikosken naisgolfaajien päättäjäiset

Swingi 3 / 2017

Eeli Kujanpäällä ammattilaisuus päätavoitteena

Swingi 3 / 2017

Golf mielessä

Swingi 3 / 2017

Kesän kuulumisia

Swingi 1 / 2018

Teemailloista monipuolisesti vinkkejä pelaamiseen

Swingi 1 / 2018

Pron terveiset uuden kauden kynnyksellä

Swingi 1 / 2018

Klubiravintolan uudet tuulet

Swingi 1 / 2018

Puheenjohtaja Anna-Kaisa Koitto Swingin haastateltavana

Swingi 2 / 2018

Kuvakilpailun parhaat

Swingi 2 / 2018

Somen käytöllä lisäarvoa Ruuhikoskelle

Swingi 2 / 2018

Golflukion opeissa

Swingi 2 / 2018

Monimuotoinen Ruuhikoski linnun silmin

Swingi 2 / 2018

Mitä naiset arvostavat golfkentillä?

Swingi 3 / 2018

Hallituksen vinkkelistä

Swingi 3 / 2018

Junioreiden mietteitä kesän jälkeen

Swingi 3 / 2018

Mitä jäsenemme harrastavat golfkauden ulkopuolella?

Swingi 3 / 2018

Golf ja doping

Swingi 3 / 2018

Miksi 100 senioria tukkii kentän tiistaisin?

Swingi 3 / 2018

EPG numeroin

Swingi 1 / 2018

Kuulumisia kentänhoidosta