Ajankohtaista

Ajanvaraus

Kilpailut

Kauppa

Syysyhtiökokouksen kuulumisia

29.11. pidetty Syysyhtiökokous eteni kokouksen puheenjohtaja Mikko Pukkisen johdolla jouhevasti ja hyvässä hengessä. Keijo Mäenpää esitteli tulevan kauden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Vastikemaksu pidetään samana kuin viime vuonna, 750e/pelioikeus.

Hallitukseen tuli vaihtuvuutta, kun nykyisessä hallituksessa toimineet Jarmo Marttala, Antti Tokkari, Jouni Marttala ja Pasi Pekkanen olivat ilmoittaneet halusta luopua hallitustehtävistä. Vanhasta hallituksesta jatkavat Antti Peltoniemi, Antti Piuhola, Jari Mäkelä ja Paavo Eloniemi. Uusiksi jäseniksi hallitukseen valittiin Päivi Hernesniemi, Juha Antikainen, Jorma Soukka ja Jari Siltakorpi. Henkilöt valittiin yksimielisesti ja äänestystä ei tarvittu. Uusi hallitus kokoontuu joulukuussa ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Kokouksessa käsiteltiin myös osakkaan tekemä aloite siirtymisestä vastikkeettomaan pelaamiseen, jolloin vastikkeen maksaminen loppuisi ja tilalle tulisi pelikausimaksu. Saman sisältöinen aloite on ollut esillä aikaisemminkin ja sen toimesta Ruuhikosken hallitus velvoitettiin perustamaan työryhmä selvittämään erilaisia vaihtoehtoja tämän asian ratkaisemiseksi. Vuonna 2021 selvitystyön päätteeksi työryhmä esitti, että Ruuhikoskella jatketaan kuten tähänkin asti, eli vastikeperusteisesti. Silloin yhtiökokous hyväksyi sen esityksen. Nyt todettiin, ettei tämä uudelleen esitetty aloite etene koska asiasta on jo vuosi sitten tehty päätös, että se ei aiheuta toimenpiteitä.

Kokouksen päätteeksi tammikuussa aloittava uusi toimitusjohtaja Esa Takala piti lyhyen esittäytymispuheen.