16.12.2019

Ruuhikoskella takana vilkas golfkausi

Ruuhikosken golfkentällä on takana historian vilkkain pelikausi. Kävijämäärä nousi uusiin ennätyslukemiin, kun kentällä rekisteröitiin 29 008 lähtöä kesän aikana.

Ruuhikosken golfyhteisössä on pidetty syksyn kokouksia. Ruuhikoskigolf Seinäjoki Oy:n (kenttäyhtiö) hallituksen puheenjohtajana jatkaa Martti Lehtivuori ja varapuheenjohtajana Antti Tokkari. Muut hallituksen jäsenet ovat Antti Peltoniemi, Jarmo Marttala, Jouni Marttala ja Tapani Silvennoinen sekä kaupungin edustajina Anne Kotila ja Aarne Heikkilä.

Ruuhikoskella on lisätty resursseja myyntiin, markkinointiin ja palvelutason parantamiseen. Palvelupäälliköksi on nimitetty Joni Viinikka. Viinikka on toiminut kaksi kesää caddiemasterina Ruuhikoskella. Hänen tehtäviinsä kuuluvat mm. lajiesittelytapahtumat kouluissa ja ostoskeskuksissa, yhteisön sisäisestä ja ulkoisesta informaatiosta huolehtiminen sekä erilaiset myyntiin liittyvät toimet.

Ruuhikosken toimitusjohtaja Jyri Sarvikas on kutsuttu Suomen Golfjohtajat ry:n (FGMA ry) hallituksen jäseneksi. Tämä on hieno tunnustus hänelle ja myös koko Ruuhikosken golfyhteisölle. Kaksivuotinen hallitustyö alkaa vuoden alussa ja on oto-tyyppinen.

Kentällä aloittaa vuoden alusta uusi kenttämestari, kun 15 vuotta Harjattulassa kenttämestarina toiminut Jani Hjerpe aloittaa pestissään vuoden alussa.

Etelä-Pohjanmaan Golf ry syyskokouksessa päätettiin tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja budjetti. Seuran kapteenina monta vuotta toiminut Kari Rytkönen on päättänyt jäädä sivuun tehtävästä. Seuraajaksi valittiin Pasi Pekkanen. Pekkanen toimii vielä alkuvuoden hävittäjälentäjänä Ilmavoimissa, kunnes jää eläkkeelle.

Johtokunnan muista erovuoroisista uudelleen valittiin Ari Tikkala, Jyrki Sauramäki ja Juha Kallantie.

Uusina jäseninä valittiin Samuli Kivimäki ja Erkki Valtamäki.

Seuralla ja kenttäyhtiöllä on edessään työntäyteinen tuleva kesä, kun heinäkuussa Ruuhikoskella ratkotaan lyöntipelin SM-mitalit yleisessä sarjassa.

JAA ARTIKKELI