11.6.2019

Ruuhikoskella otettu käyttöön kummipelaaja-kierrokset

Ruuhikoskella ollaan tänä kesänä otettu kokeiluun uusi tapa, jolla toivotetaan aloittavat golffarit entistä paremmin tervetulleeksi golfyhteisöömme: kummipelaajat! Ideana on, että nimetyt pelaajat ottavat yhteyttä juuri green cardin suorittaneisiin ja jäseneksi liittyneisiin pelaajiin, ja pyytävät heitä kanssaan kierrokselle. Kummikierrokselle aiotaan kutsua tänä vuonna jokainen aloitteleva golffari!😊

Tavoitteena on madaltaa aloittelevien pelaajien kynnystä lähteä kierrokselle. Seuran puheenjohtajan Anna-Kaisa Koiton mukaan tarkoituksena on rohkaista aloittelevia pelaajia lähtemään kentälle niin, ettei heidän tarvitse turhaan pelätä olevansa “tien tukkona”. Jokaisella kierroksella ei tarvitse tehdä tulosta, tärkeintä on lähteä vaan rohkeasti pelaamaan. Uudet pelaajat ovatkin olleet positiivisesti yllättyneitä, kun heille on tullut puhelinsoitto ja kutsu kierrokselle.

Kummipelaajia on tarkoitus saada kaikista toimikunnista, niin naisista, junioreista, senioreista kuin mideistäkin, koska aloittelijoitakin on monen ikäisiä. Jos haluaisit ryhtyä kummipelaajaksi, niin otathan yhteyttä meihin!

Kuvassa Manne Niemelä, joka lähti tänään kummikierrokselle Minna Mäntylän ja Tapani Silvennoisen kanssa.

JAA ARTIKKELI