31.5.2021

Puheenjohtajan tervehdys

Tervehdys golfarit,

Golfkesä on jo täydessä vauhdissa, rangella ja kentällä on entistä enemmän pelaajia. Se on hyvä asia. Muutamia havaintoja olen tässä viime aikoina tehnyt ja haluaisin, että nämä otetaan vastaan kannustavana ja ohjaavana palautteena, ei nipotuksena.

Aloitetaan parkkipaikalta. Älkää pysäköikö autoa niihin kulmauksissa oleviin kaarteisiin, ne ei ole parkkiruutuja kuten sen muodostakin voi myös päätellä. Myöskään henkilökunnan parkkipaikan viereinen nurmialue ei ole tarkoitettu pysäköintiä varten.

Rangella pyrkikää lyömään mahdollisimman pieneltä alueelta. Tällä tarkoitan sitä, kun lyönneistä tuppaa usein jäädä pieni jälki maahan, että näitä lyöntijälkiä olisi sitten mahdollisimman lähekkäin. Tällöin seuraavien on helpompi löytää itselle sopiva kohta lyödä.

Kun sinulla on varaus kentälle, mutta tiedät että et pääsekään, niin peru aikasi välittömästi. Ei ole oikein, että peliryhmästä joku kertoo ilmoittautumisvaiheessa caddiemasterille että yksi ei tule. Näitä viime hetken peruuntumisia on kyllä liikaa. Vie turhaa kapasiteettia kentältä. Samoin jos tiedät että pelaat vain 9r niin ilmoita se siten että pelaat 9r. Jos kierroksen aikana tulee tilanne, että pelaatkin vain 9r, niin soita siitä välittömästi Caddiemasterille. Joku voi haluta tulla lyhyellä varoajalla pelaamaan sinulta vapautuvan 9r. Oli kyseessä sitten varhainen aamu tai myöhäinen ilta, niin kentälle ei ole asiaa jos ei ole varausta tehtynä, aina pitää olla varaus.

Pelinopeus. Tämä ikuinen keskustelun aihe. Hätäilemään ja hosumaan ei tarvitse ruveta. Lyömisvaiheessa käyttäkää tarvitsemanne oma aika. Mutta omaa lyöntivuoroa pitää ennakoida ja suunnitella jo siinä vaiheessa, kun kävellään pallolle. Kaikkien ei tarvitse aina mennä sen viereen joka lyö. Voi alkaa jo valmistautua omaan suoritukseen lähempänä omaa palloa. Kun liikutte, liikkukaa ripeästi. Edelleenkään ei tarvitse hätäillä ja hosua. Hyvä reippaus riittää. Tällöin jää enempi aikaa suorittaa omaa lyöntiään.

 

Jarmo Marttala, Hallituksen puheenjohtaja

JAA ARTIKKELI