fbpx
19.4.2022

Kohti uutta pelikautta Ruuhikoskella

Keväinen tervehdys toimistolta. Kevät ja uusi pelikausi tulee vääjäämättä vaikkakin lunta vielä kentällä onkin. Toisaalta lumi on suojannut kenttämme hyvin talven vaurioilta eli kaikilla asioilla on puolensa ja puolensa.

Kenttärankingin tuloksia on saatu kahdelta eri arvioijalta. Golflehden kenttärankingissa sijoituksemme oli mukavasti 31. ja siitä lähdemme tavoittelemaan vielä nousua. Asiantuntijaraadin laatimassa Top100 Golf Courses in Finland arvioinnissa Ruuhikoski sijoittui mahtavasti sijalle 6 heti perinteisten huippukenttien perään. Seurapuolella Emilia Väistö valittiin hienosti Vuoden golftulokkaaksi sekä Vuoden tyttöjunioriksi. Hieno osoitus luottamuksesta kenttäämme kohtaan on valinta ensimmäiseksi Suomessa järjestettävän MM-golfkilpailun toteuttajaksi. Elokuussa 2024 Ruuhikoski isännöi Opiskelijoiden alle 26v MM-Golfkilpailua. Tämä on valtavan suuri asia koko Suomi-golffille, koko Seinäjoen talousalueelle sekä erityisesti meille Ruuhikoskelle.

Muistathan vahvistaa oman pelioikeutesi osakkeelle. Kaikki pelioikeudet on tyhjentyneet vuodenvaihteessa ja varauksia ei voi tehdä pelioikeudelle ennen kuin käyttäjän pelioikeus on kirjattu. Kirjauksen voit tehdä itse Nexgolfissa tai ottamalla yhteyttä meille toimisto@ruuhikoskigolf.fi. Sähköpostissa tulee kertoa, kuka pelioikeutta käyttää kaudella 2022.

Mikäli et ole itse käyttämässä pelioikeuttasi niin voit liittää pelioikeutesi vuokrapooliin vielä 24.4.2022 saakka. Jos olet itse vuokraamassa pelioikeutta niin siihen liittyy 250€ kirjaamismaksu, jonka vuokraaja maksaa. Tätä kirjaamismaksua ei laskuteta jos pelioikeus vuokrataan perheenjäsenelle tai yritysosakkeessa omistajalle/työsuhteessa olevalle.

Mikäli olet luopumassa osakkeestasi niin voit liittää myyntitietosi nettisivuillamme olevaan myyntiluetteloon. Ota siitä yhteys meille toimistoon. Ostajat valitsevat itse luettelosta myyjän jonka kanssa tekevät osakekaupan. Vaikkakin myyntihinnaksi on vakiintunut tällä hetkellä 1€ vastike maksettuna niin myytyäsi osakkeen sinulle ei enää ensi vuonna tule vastikelaskua. Mikäli olet täyttänyt 70 v niin voit jatkaa pelaamista kentällä lunastamalla pelioikeuden vastikemaksun suuruisella maksulla tai muilla maksutavoilla. Myyntivuonna pelioikeus siirtyy ostajan käyttöön eikä myyjä voi sitä itse sinä vuonna käyttää.

Pelilippujen käytössä palataan takaisin yhtiöjärjestyksen mukaiseen toimintaan. Yhtiöjärjestyksessä määritetään pelilipun olevan päivälippu. Päivälippu tarkoittaa sitä, että pelilippu on yhden henkilön käytössä yhden päivän aikana. Pelilippua ei siis voi jakaa eri päiville eikä eri henkilöille. Pelilipulla voi edelleen pelata 9-reikää, mutta vain yhden päivän aikana. Ei niin, että 9-reikää tänään, 9-reikää huomenna.

Pelaaminen on mahdollista myös caddiemasterilta lunastettavalla 10-kortilla (395€) tai uutuutena myös 5-kortilla (225€). Kortit ovat henkilökohtaisia ja niiden pelikierrokset voi jakaa myös 9-reiän kierroksiksi.

Vuokrapelioikeudet ovat toimistolta varattavissa vuokrapoolimme kautta. Kauden täysi pelioikeus aikuispelaajalle maksaa 800€. Katso kotisivujemme hinnastosta myös tiedot muiden käyttäjäryhmien pelioikeuksista. Toimi nopeasti, että saat varmistettua pelioikeutesi tulevalle kaudelle.

Muistutuksena, että Ruuhikoskigolf Seinäjoki Oy viettää 30-vuotisjuhlaa Osakastapahtuman muodossa lauantaina 6.8.2022. Tästä tiedotetaan vielä lähempänä tarkemmin.

Toivon tulevalta kaudelta aiemminkin esille nostamaani ilon kautta pelaamista. Positiivisella ja iloisella asenteella pelaaminen on itse kullekin suurempaa nautintoa tuottavaa ja tuloksellisestikin parempaa. Samalla tuo positiivinen ilme tuottaa peli-iloa myös muihin pelaajiin ja koko golfyhteisöömme. Tehdään tulevasta pelikesästä nautittava pelikokemus kaikille.

Keijo Mäenpää                                          Joni Viinikka

Toimitusjohtaja                                        Palvelupäällikkö