1.7.2021

Keijo Mäenpää Ruuhikosken toimitusjohtajaksi

 

Ruuhikosken yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja seuran toiminnanjohtajaksi on valittu Keijo Mäenpää. Keijo siirtyy Ruuhikoskelle Ylistaron kylien Leader- ja ELY-johtoisten kehittämis- ja investointihankkeiden projektipäällikön tehtävistä. Keijo aloittaa työt Ruuhikoskella 26.7.2021.

Varsinaisen työuran Keijo on tehnyt Puolustusvoimissa v.1985 – 2013 toimien useissa eri päällystön tehtävissä. Viimeisimpänä pääesikunnassa, koko Puolustusvoimien laajuisen toiminnanohjausjärjestelmän integraatiopäällikkönä. Reserviin Keijo siirtyi everstiluutnanttina vuonna 2013.

Golftoimiala on tullut Keijolle tutuksi Kangasniemellä PuulaGolf Oy:n kautta. Keijo on ollut perustamassa kenttää, seuraa ja yhtiötä sekä toiminut PuulaGolf Oy:n toimitusjohtajana ja puheenjohtaja vuosina 2004 – 2014. PuulaGolf on valittu useana vuonna suomen parhaaksi 9-reikäiseksi golfkentäksi.

 

Ruuhikoskigolf Seinäjoki Oy:n hallitus

Lisätietoja, hallituksen puheenjohtaja Jarmo Marttala p.0407484115 (mielellään klo 16:00 jälkeen)

JAA ARTIKKELI