7.8.2021

Emilia kärjessä Erkko Trophyn päätöspäivään

Amatöörien kesän kohokohta Finnish Amateur Championship, eli Erkko Trophy, Helsingin Golfklubilla saadaan päätöksen tänään. EPG:n edustajat lähtevät ratkaisevaan päivään kutkuttavista asemista – Emilia Väistö (tulos +1) kärkipaikalta, Eeli Kujanpää neljänneltä tilalta tuloksella -2. Helmiina Rutanen (tuloksella +15) aloittaa ratkaisevan päivän klo 7.30.  Loistokuntoinen Talin kenttä haastaa pelaajat griineillään.

Lauantain päätöspäivän EPG-starttiajat:
Helmiina Rutanen klo 7.30
Eeli Kujanpää klo 8.30
Emilia Väistö klo 9.00

Seuraa kisatuloksia tästä linkistä

Emilia Väistö otti perjantaina hurjan startin, kun hän teki 1. reiälle eaglen ja kolmoselle birdien. Kovan alun jälkeen meno tasoittui, ja tuloskorttiin ilmestyi bogeja.

”Tänään oli aika vaikea päivä, eikä lyönti toiminut yhtään. Olen kuitenkin putannut tosi hyvin, verrattuna koko kauden tasoon. Sillä olen tulokseni pelastanut”, Etelä-Pohjanmaan Golfia edustava Väistö kertoi.

”Yritän saada huomenna samanlaisen aloituksen kuin tänään ja jatkaa samaa menoa maaliin asti.”

Jännitettävää riittää, sillä tuloslistalla seitsemän ensimmäistä pelaajaa on kolmen lyönnin sisällä.

Emilia Väistö iskussa – piikkipaikalta päätöspäivään
JAA ARTIKKELI